Susi, karhu ja äitienpäivä

 kuva lainattu täältä: http://www.jokideo.com/tag/funny-bears/

Kyllä taas repii ja raastaa! Eikä ole edes se aika kuusta niin ettei voi vedota edes siihen. No on kyllä tullut valvottua taas joka yö tällä viikolla, joten kai se vieterin kireys on suoraan verrannollinen unen määrään. Nyt ei vaan yhtään jaksa idiootteja. Heti repee perse.


Aamu meni kerralla vituiksi, kun avasi Facebookin. Pääsi heti osallistumaan susi/ karhu vastaan ihminen keskusteluun ja tuli provosoiduttua oikein kunnolla. Seuraavaksi pohdittiinkin äitienpäivän syvintä olemusta ja joku valitti, kun lapset sotkevat ja gigaluokan vitutus oli taattu. Taas meni perseelleen, kun ajatteli vain "pikaisesti" kurkata, mitä tapahtuu samalla kun odotteli paahdettujen ruisleipien kivettymistä ja että tee muhii mukissa. Ei olisi pitänyt. Tee kylmeni ja pää kärysi. Leivät kylläkin kivettyivät kunnolla.


Mikä helvetti siinä on, että kaikki mikä häiritsee pitää saada hengiltä ja mieluummin vielä heti. Oli se sitten susi tai ärsyttävä lapsi. Antaa olla, jos susi, karhu tai mikä tahansa kanaa suurempi osuu kilometrin säteelle omasta pihasta niin heti ollaan hakemassa haulikkoa. Savua korvaan ja kahville. Mikä nykyihmistä vaivaa? Ollaanko nykyään niin vieraantuneita luonnosta (ja elämästä yleensä) että mitään tavallisesta poikkeavaa ei siedetä?


Minä asun haja-asutusalueella. Meillä seikkaili karhu pari vuotta sitten tuvan nurkilla ja muutama viikko sitten nurkan takana pyöri susi. On ollut ilves ja herra tietää mitä kaikkea muuta, jotka eivät ole kenenkään silmiin osuneet. Yhdestäkään ei ole ollut haittaa tai vaaraa.


Villieläin pyrkii karttamaan ihmistä kaikin keinoin eikä ole vaaraksi ihmiselle ellei satu säikähtämään osuessaan vahingossa ihmisen tielle tai ihminen muuten onnistu provosoimaan tilannetta niin, että eläin kokee ihmisen itselleen uhaksi. Loukkaantunut eläin on asia erikseen ja loukkaantuneenakin villieläin yleensä pyrkii piiloon ei tuppaudu ihmisen nurkkiin.


Missä vika, nykyaikuinen? Ei siedetä luontoa eikä siedetä lasten melua tai lasten aiheuttamaa sotkua. Kaiken pitää olla nättiä ja siistissä paketissa. Kotona istutaan naama netissä tai pelataan pleikkaria tai vastaavaa, lapset saavat tehdä mitä vain kunhan ovat hiljaa eivätkä häiritse olemassaolollaan vanhempia. Sitten huudetaan suureen ääneen, kun joku reppana vetää rynkyllä sileäksi puoli koulua. Miksi näin, mistä näitä tulee? Mistähän tosiaan. Perseestä olevista vanhemmista, joille oma viihtymien on tärkeämpää kuin lasten kasvattaminen. Sitä saa mitä tilaa. Lapsista on vaivaa, yllätys, yllätys. Lapsi on äänekäs, rasittava ja sotkuinen. Lapsi on aarre, ihme ja rajaton ihmettelyn aihe. Jos sen hoksaa. Jokainen lapsen kanssa vietetty hetki antaa enemmän kuin ottaa. Eikä se edes vaadi mitään. Muuta kuin sitä, että ollaan läsnä. Ei paikalla vaan läsnä. Hyvässä ja pahassa, joka hetki.


Siinä sitä ajatusta äitienpäiväksi, joka muuten myös on perseestä. Turha jeesustella yhtenä päivänä jos muuten pyyhitään äideillä lattiaa. Yhteiskunta viis veisaa äideistä muulloin kuin vaalipuheissa ja äitienpäivänä.


Meillä ei juhlita äitienpäivää eikä isänpäivää, ystävänpäivästä puhumattakaan. Meillä tullaan toimeen ilman Nanson yöpaitaa ja hajuvettä eikä isäntä ole kiinnostunut sotakirjallisuudesta. Sitäkö se äitienpäivä on että ostapa ruukkuruusu ja yöpaita ja halleluujaa kaikki on hyvin?


Eikä miehen muuten tarvitse muistaa vaimoaan äitienpäivänä. Minä en ole mieheni äiti. Enkä kaipaa sitä yhden kerran vuodessa muistamista muutenkaan, niin että helvettiin koko päivä. Sen kyllä tunnustan, että itken joka kerta, kun lapset tuovat äitienpäivä aamuna ne kivettyneet ruisleivät ja sen kupillisen teetä itse tehtyjen korttien kera. Olen suorastaan Niagara ja rakastan ja olen onnellinen. Tekopyhä ja autuas ja teeskentelen nukkuvani vaikka alakerrassa huudetaan kurkku suorana, että "mä laitan ne leivät" ja tapellaan niin, että kuolleetkin heräisivät.


Äiti on päivänsä ansainnut. Niin vittu on! Äiti on ansainnut päivänsä joka päivä ei kerran vuodessa. Sillä jos joku hoitaa hommat kotiin niin se on äiti eikä sitä kuitata ruukkuruusulla. Äiti on äiti, lääkäri, opettaja, kasvattaja, pesukone, ruoanlaittaja, kuski, joulupukki ja hammaskeiju, kaikki yhdessä kompaktissa paketissa. Jos sitä äitienpäivää nyt on ihan pakko juhlia, niin anna oi aviopuoliso lahja joka tuntuu. Häivy. Ota lapset ja itsesi ja ala vetää. Heti aamusta ja koko päiväksi.
Siinä sitä herkkua. Yksi päivä. Ihan yksin. Ilman että tarvitsee ajatella ketään, huolehtia kenestäkään. Olla vaan. Ihan vaan minä, ruisleipä, kuppi teetä ja Patricia Cornwell. Hakkaa ruukkuruusun mennen tullen.