Alku.

Unohdettujen bloginen luettelo

Termi tuli vastaan, kun rupesin rakentamaan omaa sivustoa ja etsin sopivaa nimeä blogille. Surullinen lista blogeja, jotka joku oli joskus suurin toivein luonut ja sen jälkeen unohtanut. Reppanat.

Sinne se sujahti omakin. Alkuinnostus katosi parissa päivässä, kun piti suunnitella ulkoasua ja miettiä sitä sun tätä. Koskaan ei tullut valmiiksi vaan jäi roikkumaan blogiavaruuteen pelkkänä nimenä, joka sekään ei ollut ihan just se, joka olisi kolahtanut. Jäi vaiheeseen. Kunnes tänään vahingossa eksyin mutkan kautta tälle sivulle ja kun ei ollut muutakaan tekemistä, niin ajattelin kokeilla. Josko se lähtisi. Tästä.

Aattelin vetäistä ensin tekstiä. Keskittyä siihen ulkoasuun sitten myöhemmin ja vähitellen ympätä kuvaa ja muuta piristävää härpäkettä ilmettä keventämään. Tekstiin nyt, kun sitä asiaa (daah, ai että asiaa) sattuu olemaan ja pää tursuaa tekstiä ja kaikki unohtuu taas, jos nyt rupeaa näpertämään ulkoasua ja muuta kivaa. Että näin.

- ja taas astuin Legoon...

Nimikin piti olla ja sen piti olla heti. Eikä silloin koskaan keksi mitään säkenöivää, kun on pakko keksiä jotain nopeasti. Tällaista asiaa pitäisi saada miettiä kauan, pohtia ja työstää, kunnes se oikea loksahtaisi. Mutta ei auttanut, nimi piti saada.  Teki mieli pistää jotain "eniten vituttaa kaikki" -tyylistä tai muuta tajunnan räjäyttävää, mutta piti ajatella sitä, josko vaikka joku sukulainen tai tuttu tai jopa joku fiksu ja älykäs erehtyisi lukemaan blogia ja tunnistaisi ja yhdistäisi piuhan yksi piuhaan kaksi ja hoksaisi, että ai jaa tää on SE ja etta ai jaa SE on näin taula. Niin että -ja taas astuin Legoon jäi. Sopivan neutraali ja liippaa ainakin läheltä elämää tässä ja nyt. Nimittäin astun niihin Legoihin. Päivittäin ja etenkin öisin. Ja sattuu ja vituttaa.

Pilkuista en tiedä mitään. Enkä kappalejaoista enkä muustakaan kieliopista. Sanat on omasta päästä, joskus niitä tajuaa, joskus ei. Enkä revi stressiä. En pilkuista, en yhdyssanoista enkä mistään muustakaan. Täällä purkaudutaan ja avaudutaan. Pilkuilla ja ilman. Kaikkinen kielioppivirheineen ja mokineen ja jos se jotain repii ja raastaa niin aivan sama. Ei kiinnosta pätkääkään. Hanki blogi ja rupea täydelliseksi. Tämä blogi on syvältä ja se saa näkyä.

Että tällainen avaus. Sen verran olen muita blogeja lukenut, että pitäisi vissiin esitellä itsensä, mutta en nyt jaksa/ viitsi. Tutustutaan sitten myöhemmin. Nyt vaan hypätään pois sieltä Unohdettujen blogien listalta, keskitytään olennaiseen seuraavissa pläjäyksissä. Sen verran paljastan, että jep nainen, jep äiti, jep ei mikään teini. Tukka on sipesantapukilta ja vessan peilistä tuijottaa kaksi viikkoa putkeen ryypännyt mattinykänen. Ei mitään Miss Suomi ainesta, joten ei tarvi lukijankaan ahdistua ja meikata ennen tämän blogin lukemista. Täällä saa olla flanelleissa ja tukka sekaisin. Tämä ei ole tyyliblogi, ei sisustusblogi, ei vauvablogi tai mikään muukaan nättejä kuvia, siistä ja kaunista. Tämä on blogi elämästä, vitutuksesta ja niistä onnen hetkistä, joita vitutuksen väliin mahtuu.

Tervetuloa oikean elämän pariin. Seuraa ja hämmästy.